Poh­jois-A­me­ri­kas­ta on lu­kuis­ten vit­saus­ten, tu­li­pa­lo­jen, tul­vien ja ra­vin­nos­ta käy­dyn so­dan jäl­keen tul­lut dik­ta­tuu­ri ni­meltä Pa­nem. Ha­jon­neis­ta osa­val­tiois­ta muo­dos­tet­tiin val­taa pitävä Ca­pi­tol ja sitä ympäröivät kak­si­tois­ta vyö­hy­kettä. Se kol­mas­tois­ta tu­hot­tiin ran­gais­tuk­sek­si ka­pi­nay­ri­tyk­sestä. Ca­pi­tol pitää Pa­ne­mia ku­ris­sa vuo­tui­sel­la Nälkä­pe­lillä, jo­ka tar­joaa suo­ran tv-lä­he­tyk­sen sir­kus­hu­via ja toi­mii sa­mal­la va­roi­tuk­se­na va­paut­ta hai­kai­le­vil­le. Nälkä­pe­lissä eri vyö­hyk­keiltä va­li­tut nuo­ret, 16 vuot­ta täyttä­neet tytöt ja po­jat, tais­te­le­vat kuo­le­maan saak­ka, kun­nes jäl­jellä on vain yk­si juh­lit­tu voit­ta­ja.

A­me­ri­kois­sa Nälkä­pe­lillä oli kaik­kien ai­ko­jen me­nes­tyk­sekkäin en­si-il­ta­vii­kon­lop­pu. Sel­lai­nen lis­ta­me­nes­tys on eri­tyi­sen tär­keää fil­meil­le, jot­ka ovat enemmän il­miöitä kuin elo­ku­via. Elo­ku­van en­nak­ko­suo­sio ra­ken­tuu Su­zan­ne Col­lin­sin kir­ja­jul­kai­su­jen va­raan. Sii­hen näh­den on yllä­tys, mi­ten väljäh­ty­neeltä Nälkä­pe­li fil­ma­ti­soin­ti­na tun­tuu. Ga­ry Ross oh­jaa­ja­na poh­jus­taa Col­lin­sin teos­ten idea­pe­rus­tan luet­te­lok­si hu­tais­ten kuin tv-sar­jas­sa. Nälkä­pe­lillä on kii­re toi­min­ta­koh­tauk­siin, var­si­nai­sen pih­vin pa­riin. Per­soo­nal­li­set pai­no­tuk­set jä­tetään jo suo­men­ne­tun­kin kir­ja­suo­si­kin kan­sien vä­liin.

Fil­mi­ver­sion pe­las­taa su­ku­pol­ven­sa kiin­nos­ta­vim­piin näyt­te­lijöi­hin kuu­lu­va Jen­ni­fer Law­ren­ce. Kat­niss Ever­dee­ninä hän kan­nat­te­lee Nälkä­pe­liä tehtävästä toi­seen. Kat­niss on hil­jai­nen san­ka­ri­tar, ylvään oma­va­rai­nen ja herkän haa­voit­tu­va kuin vii­da­kon sel­viy­ty­mis­kamp­pai­luun siir­ret­ty Lis­beth Sa­lan­der. Ka­ris­ma­hah­mon yli­voi­mai­suus ko­ros­taa ta­ri­nan mui­den aluei­den heik­kouk­sia ja pie­nentää myös mui­den hen­kilöi­den pa­nos­ta.

Mies­puo­li­set kump­pa­nit Pee­ta (Josh Hutc­her­son) ja Ga­le (Liam Hem­sworth) ovat jo kalk­ki­vii­voil­la ihan eri lii­gaa – jol­lei ai­van eri vyö­hy­kettä – kuin kau­nis, ä­lykäs ja sisäistä voi­maa uh­ku­va nuo­ri nai­nen. Kat­niss säi­lyttää nai­sel­li­suu­ten­sa niin ki­sas­sa kuin sen ul­ko­puo­lel­la, mut­ta Nälkä­pe­lin mie­het jä­tetään sek­sittö­minä leh­dellä soit­te­le­maan. Hem­sworth voi Ga­le­na vain pon­net­to­mas­ti hai­kail­la metsä­vael­lus­to­ve­rin­sa perään. Sym­paat­ti­sen Hutc­her­so­nin oras­ta­van ka­ris­man pu­vus­tus ja mas­kee­raus peittävät te­kemällä Pee­tas­ta and­ro­gyy­ni­sen tren­di­pet­te­rin. Law­ren­cen sen­suaa­li­nen heh­ku ja Hutc­her­so­nin lai­meus te­kevät Kat­nis­sis­ta ja Pee­tas­ta pa­rit­to­mat ka­ve­ruk­set. Lop­pu­puo­len viit­taus Ro­meon ja Ju­lian iki­rak­kau­teen edel­lyttäi­si hah­moil­ta enemmän kes­kinäistä ke­miaa, sä­pinää ja sy­kettä. Täl­lai­se­naan elo­ku­va­sar­jal­la on vielä mat­kaa sii­hen odo­tet­tuun uto­piaan, jos­sa pik­ku Pii­tut, Pee­tut ja Kiss­kis­sit voi­si­vat kir­mail­la va­pau­te­tun Pa­ne­min idyl­lik­si muu­te­tuil­la vyö­hyk­keillä.

Mei­keillä ja vaat­teil­la on Nälkä­pe­lissä vä­liä. Ca­pi­to­lin de­ge­ne­raa­tio tuo­daan esiin sek­sittö­mien kil­pai­lu­juon­ta­jien ja ki­sa­tuo­ma­rien ki­mal­te­le­vil­la asuil­la ja luon­not­to­mik­si värjä­tyillä hiuk­sil­la. Mikä toi­mii kir­joi­tet­tu­na, ei ai­na tee sa­maa vai­ku­tus­ta ku­vat­tu­na. Osaa­vat näyt­te­lijät Stan­ley Tuc­ci, Eli­sa­beth Banks ja Wes Bent­ley jäävät Ca­pi­to­lin riistä­jien roo­leis­saan vaa­te­hen­ka­reik­si ja kir­ku­vik­si so­mis­teik­si ste­rii­lei­hin tv-s­how-la­vas­tei­siin.

Col­lin­sin ro­maa­nis­ta saat­taa hy­vin­kin löy­tyä to­si­te­le­vi­sion ja vii­den­tois­ta mi­nuu­tin ido­litäh­tey­den kri­tiik­kiä. Fil­mi­ver­sios­sa se hau­tau­tuu hit­ti­kaa­van al­le, jos sel­lai­seen on edes py­rit­ty. Nälkä­pe­li on var­ma pa­la te­le­vi­sio­viih­teen BB-ta­loi­hin ja pu­do­tus- ja sel­viy­ty­mis­ki­soi­hin to­tu­te­tul­le mas­say­leisöl­le. Seik­kai­luai­nek­ses­ta ei saa­da pal­jon­kaan ir­ti. Yllä­tyskään­teet ja lop­pu­kamp­pai­lu­kin to­teu­te­taan in­not­to­mas­ti kuin kes­ki­ta­son tv-sar­jan pi­lo­tis­sa. Nälkä­pe­lissä Kat­nis­sin ja Pee­tan kil­pai­li­jat ovat pah­vi­ku­via, pelkkää val­miik­si ase­tet­tu­jen an­so­jen ruo­kaa. Pie­nenä poik­keuk­se­na vain avu­lias kes­ken­kas­vui­nen tyttö, jo­ka kui­ten­kin sym­pa­tiat saa­tuaan uh­ra­taan hän­kin. Per­soo­nal­li­suut­ta pe­liin lait­ta­vat pääo­sien ohel­la vain Do­nald Sut­her­lan­din ja Woo­dy Har­rel­so­nin kal­tai­sis­ta ve­te­raa­neis­ta, jot­ka pärjäävät ko­val­la ru­tii­nil­laan. Sut­her­land on Ca­pi­to­lis­sa na­ru­ja ve­te­levä kyy­ni­nen hal­lit­si­ja, Har­rel­son idea­lis­ti­suu­ten­sa me­nettä­nyt en­ti­nen nälkä­pe­lin voit­ta­ja, jo­ka toi­mii Kat­nis­sin ja Pee­tan val­men­ta­ja­na.

Ta­ri­nas­sa on jäl­kiä ja­pa­ni­lai­ses­ta Batt­le Roya­les­ta (2000), jos­sa kou­lu­lai­set tais­te­li­vat kes­kenään. Idea ih­mis­metsäs­tyk­sestä – ja saa­liis­ta, jo­ka ku­kis­taa metsästäjän – on tut­tu jo var­hai­ses­ta ää­ni­fil­mistä, Za­rof­fin koi­ris­ta (T­he Most Dan­ge­rous Ga­me, 1932). Siinä­kin jou­si­pys­sy oli kes­kei­nen ase ja se­kin hui­pen­tui ve­ri­koi­rien saa­lii­na­joon. Za­rof­fin koi­rat vain oli­vat luo­mua, Nälkä­pe­lissä di­gi­taa­li­pe­to­ja. Pa­ne­min val­vot­tu, kie­li­pe­leillä ja rau­ta­saap­pail­la hal­lit­tu yh­teis­kun­ta pei­laa väsähtä­nees­ti Orwel­lin 1984-k­las­sik­koa. Ku­lis­si­mai­suus, kei­no­maail­ma ja viih­dy­tyk­sek­si luo­tu fik­tio muis­te­taan Tru­man Show’s­ta (1998) – mik­sei myös Ih­me­maa Ozis­ta (1939).

Ku­mouk­sel­li­nen ai­nes jää Nälkä­pe­lissä ta­kau­tu­mien (muis­tot 12. vyö­hyk­keen kai­vo­son­net­to­muu­des­ta) ja yk­sittäis­ten mel­la­koi­den (het­kessä ku­kis­tet­tu ka­pi­na) va­raan, eikä oh­jaa­ja Ross pää­se ai­na­kaan en­sio­sas­sa pie­niä viit­teitä pi­temmäl­le. Elo­ku­van alus­sa nuor­ten ai­taa­mi­nen sul­jet­tuun ti­laan Nälkä­pe­lin ar­po­mis­ta var­ten ei niinkään tuo mie­leen Har­ry Pot­te­rin vel­ho­kou­lun la­jit­te­lu­hat­tua kuin lu­kui­sis­ta elo­ku­vis­ta tu­tut kes­ki­tys­lei­ri­tun­nel­mat. Toi­sin kuin vaik­ka­pa on­nis­tu­nut X-Men –e­lo­ku­va­sar­ja, Nälkä­pe­li ei pys­ty pe­rus­te­le­maan käyttämäänsä rank­kaa te­ma­tiik­kaa.

Vas­taa­vas­ti it­se vii­dak­ko­pe­li tun­tuu osin it­se­tar­koi­tuk­sel­li­sel­ta ki­du­tus­viih­teeltä, osin yh­den­te­kevältä, me­kaa­ni­sel­ta ja tar­peet­to­mas­ti pit­ki­te­tyltä juo­nen esi­vai­heel­ta. Nälkä­pe­lin en­sio­sa sat­saa vain nuor­ten puu­dut­ta­vaan ku­jan­juok­suun, kun fik­sum­pi kat­so­ja odot­tai­si jo merk­kejä Pa­ne­min keväästä, vyö­hyk­kei­den kas­va­vas­ta tyy­tymättö­myy­destä, ka­pi­nas­ta, kuo­hun­nas­ta ja ku­mouk­ses­ta, jon­ka seu­rauk­se­na Ca­pi­tol oli­si ka­putt.

Nälkä­pe­li-e­lo­ku­van jän­ni­tys­mo­ment­te­ja suit­see tie­toi­suus las­kel­moi­dus­ta fik­tion­ra­ken­nuk­ses­ta jo val­miin fan­ta­sian sisään. Ko­ko­nai­suut­ta ha­jot­ta­vat vielä sat­tu­man­va­rai­set, no­los­tut­ta­vat­kin efek­tit, ku­ten haa­voit­tu­nei­den ih­me­pe­las­tuk­set lääk­keillä. Elo­ku­van si­jaan Nälkä­pe­listä tu­lee vi­deo­pe­li, jos­sa kaik­ki on mah­dol­lis­ta, mut­ta mikään ei ko­vin ih­meel­listä. Kai­ken hui­puk­si sääntöjä voi­daan ta­ri­nas­sa kes­ken kai­ken muut­taa. Se on jo epä­rei­lua fik­tioon eläy­tyvää koh­taan. (HB)