Kun kyse on suomalaisen, viattoman populaarikulttuurin ahmimisajankauden tuotteista, mistä muusta voi alkaa kuin henkilökohtaisesta?
Kun kyse on suomalaisen, viattoman populaarikulttuurin ahmimisajankauden tuotteista, mistä muusta voi alkaa kuin henkilökohtaisesta?
Makasin vuonna 1975 puhjenneen umpisuolen takia OYKS:ssa, kun isä toi minulle Tammen keltaselkäisen uusintajulkaisun, Marton Taigan Valehtelin sinulle, Zorilla. Fiksu isä, koska hän arvasi, että minun on pakko kirja lukea, oli se sitten mitä tahansa. Ahminkin 1970-luvulla kaikki Taigan uusintapainokset ja vanhat haperoselkäiset alkuperäiset, mitä Oulun divareista löysin. Mutta yhtään Outsideria en jaksanut. Isäni sanoikin pari vuotta sitten, että oli yrittänyt faksimileja taivaltaa krononologisessa järjestyksessä, mutta into loppui: olivat vanhentuneita ja lapsellisia. Tämä alustanee hyvin Korkki/Lippos-elokuvajulkaisun tuomia mielenliikkeitä.
Kalle-Kustaa (sic) Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut syntyivät alun perin suuren maailman tyyliin lyhyinä cliffhanger-kuunnelmina radioon. Outsider eli toimittaja Aarne Haapakoski oli täten jo perin tunnettu kynäilijä, kun kaksikko pantiin valkonkankaalle. Kuunnelmien mehukas Oke Tuuri joutui Pekkana sivurooliin, ja Reino Valkama loi luultavasti lopullisesti suomalaiseen tajuntaan arkkityypin savolaisesta keski-ikäisestä miehestä. Pekka änkytti ja toisti n-n-n-näkäräistään ja p-p-p-pirskattiaan lupsakan savonkielensä lomassa, tuntui naisiinmenevältä ja pihiltä. Savolainen ei tällaista ihmistyyppiä ole tuntenutkaan. Nykykatsannossa tämä dramaturginen valinta liki pilaakin koko elokuvan.
Kuin vastapainona kaikki Joel Rinteen Korkki-kohtaukset tuntuvat ajattomilta. Curacao-likööriin jalokiven kätkeneen eteläamerikkalaisen gigolon paljastaminen kestää aikansa Hollywood-vertailun.
Kuvan ja äänen tarkkuus on välttävä. Ei ekstroja. (PS)