Jos Di­rect Con­tact oli­si teh­ty kul­tai­sel­la 1980-lu­vul­la tiuk­ka­pi­poi­sen vi­deo­sen­suu­rin ai­kaan, jon­ka edus­kun­ta ar­mol­li­ses­sa vii­sau­des­saan päät­ti, se oli­si il­man muu­ta kult­tie­lo­ku­va. Voi vain ih­me­tellä, kuin­ka elo­ku­va on pääs­syt K16-mer­kinnän al­le, sillä tässä ai­na­kin luo­ti osuus ja te­kee ki­peää. Nyrk­ki ei to­sin ai­heu­ta nä­ky­viä vam­mo­ja, mikä on ame­rik­ka­lai­sen toi­min­tae­lo­ku­van pe­ri­syn­ti, jo­ka ei läh­de pe­semälläkään.

Ny­ky­mit­ta­puun­kin mu­kaan har­vi­nai­sen vä­ki­val­tai­nen elo­ku­va viehättää ai­na­kin jon­kin ver­ran van­ha­nai­kai­suu­ten­sa vuok­si, sillä me­ri­jal­kaväen ex-san­ka­ri (Dolph Lundg­ren) on to­ki ih­me­mies, mut­ta ei ai­van niin ih­meel­li­nen kuin hä­nen kol­le­gan­sa tup­paa­vat elo­ku­vis­sa ole­maan. Tämä ei tar­koi­ta tie­tenkään sitä, että tällä juu­ri rea­lis­min kans­sa oli­si te­ke­mistä.

Venäläi­sen van­ki­laan pas­si­tet­tu mies saa toi­mek­sian­non Mus­tan me­ren ran­nal­le, missä pi­detään ame­rik­ka­lais­nei­toa van­ki­na. Ri­ta­ri ryntää lin­naan, mut­ta kaik­ki ei ole­kaan niin selvää kuin toi­mek­sian­nois­sa en­nen. Ih­me kyllä, Lung­ren tun­tuu osaa­van näy­tellä jo­pa pa­rem­min kuin vas­tanäyt­te­lijänsä Gi­na May.

Di­rect Con­tact esittää Neu­vos­to­lii­ton pan­nas­ta va­pau­tu­nei­den val­tioi­den de­mok­ra­tian pe­rin al­keel­li­se­na, sillä so­ti­laat am­pu­vat si­vii­lejä suo­ras­taan sil­mittömäs­ti. Pelkäänpä vain, että ti­lan­ne saat­taa to­del­li­suu­des­sa ol­la vielä­kin pa­hem­pi.