Ch­ris­top­her No­la­nin ee­pos pu­reu­tuu na­pa­kas­ti Dun­kir­kin eva­kuoin­nin tun­nel­miin toi­sen maail­man­so­dan al­ku­met­reillä. Hengäs­tyttävän pii­naa­va jännä­ri ei ker­ro käytännössä mitään suu­rem­mas­ta his­to­rial­li­ses­ta kon­teks­tis­ta — mitä nyt to­teaa sak­sa­lais­pans­sa­rei­den pysäh­ty­neen odot­ta­mat­ta kau­pun­gin lie­peil­le — mut­ta te­kee vai­kut­ta­vaa työtä pa­ko­kau­hun­se­kais­ten tun­nel­mien tulk­ki­na.

E­lo­ku­va on par­haim­mil­laan kun kat­so­ja tie­dos­taa sen koos­tu­van kol­mes­ta eri ai­ka­ja­nas­ta, jot­ka ker­ron­nas­sa lo­mit­tu­vat yh­dis­tyäk­seen lo­pul­ta vii­mei­sissä otok­sis­sa. Ai­koi­naan elo­ku­va­teat­te­ris­sa tämä nyans­si jäi mi­nul­ta sisäistämättä, jo­ten kat­se­lu­ko­ke­mus oli kai­ken tois­ton ja vuo­ro­kau­de­nai­ko­jen äk­kil­li­sen vaih­te­lun joh­dos­ta se­ka­va. Nyt toi­sel­la kat­se­lu­ker­ral­la kun ker­ron­nan ra­ken­teen tietää on ta­pah­tu­mis­ta hel­pom­pi pitää kir­jaa, mut­ta tästä­kin huo­li­mat­ta eten­kin osa me­rel­le si­joit­tu­vis­ta vai­heis­ta tun­tuu yhä pai­koin tur­han tau­to­fo­ni­sel­ta kik­kai­lul­ta. Pe­riaat­tees­sa kol­me ai­ka­ja­naa kui­ten­kin ja­kau­tu­vat ver­rat­tain nä­tis­ti ta­pah­tu­miin maal­la, me­rellä ja il­mas­sa.

His­to­rial­li­sen spek­taak­ke­lin si­jaan on ky­se tiu­kas­ta tri­pistä, jos­sa mennään eikä mei­na­ta. Elo­ku­van ker­to­ma ta­ri­na on su­pis­tet­ta­vis­sa teks­ti­vies­ti­mit­taan, ja sen hel­littämätön luon­ne yh­dis­tet­tynä lä­hes tauot­ta ta­ko­vaan ää­ni­rai­taan voi­vat vie­rot­taa kat­so­jan, jo­ta toi­nen maail­man­so­ta ei kiin­nos­ta tee­ma­na. Sil­ti toi­sen kat­se­lu­ker­ran jäl­keen voi myöntää, että ky­se on elä­myk­sestä.