Eng­lan­nis­sa ni­mensä luo­nut Pawel Paw­li­kows­ki on pa­lan­nut isiensä mail­le Puo­laan, en­simmäistä ker­taa ko­ko­pit­kiin hom­miin. Ta­ri­na si­joit­tuu 1960-lu­vul­le, so­das­ta pik­ku­hil­jaa toi­pu­vaan itäb­lok­kiin. Nun­na­luos­ta­ris­sa kas­va­nut An­na joh­de­taan oman su­kun­sa, ja lo­pul­ta it­sensä, jäl­jil­le.

Luos­ta­rin ab­be­dis­sa kan­nus­taa nuor­ta An­na-ko­ke­las­ta tu­tus­tu­maan ul­ko­maail­maan en­nen lo­pul­li­sen nun­na­va­lan van­no­mis­ta. Vas­ten­tah­toi­ses­ti An­na suos­tuu läh­temään ai­noan lä­hi­su­ku­lai­sen­sa, la­ki­mie­su­ran­sa las­ku­suh­dan­tees­sa ki­tu­van Wan­da-tä­din luok­se ais­ti­maan hiu­kan toi­sen­lais­ta elämää. Nou­su­hu­ma­lai­nen tä­ti pal­jas­taa tytöl­le us­ko­mat­to­man his­to­rian, jon­ka su­lat­te­le­mi­nen vaa­tii vä­keväm­piä voi­mia.

K­las­sis­ta itäi­sen Eu­roo­pan elo­ku­va­pe­rimää jat­ka­van Idan ryt­mi on verk­kai­nen, yhtä kaik­ki har­kit­tu. Mus­ta­val­koi­suus syn­nyttää ajat­to­muu­den tun­teen, 60-lu­ku­lai­sen puo­la­lais­mai­se­man taus­tak­si. Ase­tel­mat ovat har­kit­tu­ja, ku­vat hen­gittävät, ti­laa on jä­tet­ty Ju­ma­lan puo­lel­le. Tek­ni­ses­ti ja ker­ron­nal­li­ses­ti elo­ku­va on­kin on­nis­tu­nut ai­ka­mat­ka so­danjäl­kei­seen Itä-Eu­roop­paan, epä­var­muu­den, sa­mal­la va­pau­tu­mi­sen ai­koi­hin. An­naa näyt­te­levä Aga­ta Tr­ze­buc­hows­ka on täy­so­su­ma, hil­li­tys­ti tun­tei­kas, yhtä ai­kaa via­ton ja kui­ten­kin syn­nin aja­tuk­sel­la lei­kit­te­levä.

I­da on poik­keuk­sel­li­nen mes­ta­ri­teos. Se on sa­ma­nai­kai­ses­ti pie­ni, mut­ta my­kistävän kau­nis pa­la tai­det­ta. Tai­det­ta, jos­sa jo­ka osa­nen on ru­nol­li­ses­ti som­mi­tel­tu, jo­kai­nen toi­mi­va yk­sinään, jo­kai­nen toi­mi­va yh­tey­dessään. Toi­sen maail­man­so­dan muis­to, FSO Sy­re­nan kak­si­tah­ti­moot­to­rin le­mah­dus, hau­das­ta nos­tet­tu juu­ta­lais­ruu­mis tai al­ko­ho­liin ja it­se­tu­hoon kal­lel­laan ole­va la­ki­mies­rau­nio eivät ole kos­kaan näyttäy­ty­neet näin kau­nii­na. (VA)