Te­ren­ce Hil­lin (ja Bud Spen­ce­rin) elo­ku­vat ovat Ita­lian uu­noe­lo­ku­via. Vaik­ka kat­so­ja tietää kak­si­kon elo­ku­vien ole­van li­ki puh­das­ta ros­kaa, niitä voi ih­meen su­ju­vas­ti kat­soa köm­pe­lyyk­sil­le nau­res­kel­len. Korp­pi­kot­kat odot­ta­vat on jo­pa tässä­kin suh­tees­sa eri­koi­nen elo­ku­va.

Suo­ma­lai­set le­vittäjät oli­vat 1970-lu­vun alus­sa re­hel­li­siä ni­me­tessään elo­ku­vaa, sillä jen­keissä tämä me­ni puh­taas­ti Tri­ni­ty-e­lo­ku­va­na, kun odot­ta­ma­ton suo­sio pi­ti hyö­dyntää lop­puun saak­ka. Sa­ma eksp­loi­ta­tii­vi­nen asen­ne on elo­ku­van tee­mas­sa­kin. Se ker­too 1800-lu­vun lo­pun Es­pan­jas­ta, missä ah­neet maa­no­mis­ta­jat ku­ris­ta­vat köy­histä työläi­sistä vii­mei­siä hi­ki­pi­sa­roi­ta.

Mar­xin tee­sit ovat kui­ten­kin tul­leet tu­tuk­si, ja ko­vim­man ka­pi­ta­lis­tin (Fer­nan­do Rey) yöu­nia vie­viä va­paus­tais­te­li­joi­ta ale­taan lis­tiä palk­ka­mur­haa­jan (Te­ren­ce Hill) avul­la.

E­lo­ku­va ku­vas­taa hy­vin 1970-lu­vun vaih­teen kii­vaan kom­mu­nis­tis­ta vai­het­ta Ita­lias­sa ja mik­sei muual­la­kin. Tästä pys­tyt­tiin lei­po­maan viih­dettä, ai­ka ka­rua sel­lais­ta, sillä maa­no­mis­ta­jan mie­li­val­ta on so­pi­van mus­ta­val­koi­nen ai­he. Kaik­ki muut pait­si omis­ta­va luok­ka tietävät, ku­ka on pa­ha ja ku­ka hyvä. Kan­sal­le­han näitä teh­tiin. An­ti­san­ka­rin ase­tel­ma on kui­ten­kin ry­mis­te­ly­fars­seis­ta tu­tuk­si tul­leel­le Hil­lil­le pe­rin ek­sis­ten­tiaa­li­nen.