Ewan McG­re­go­rin esi­koi­soh­jaus ker­too ki­peän ta­ri­nan maail­man­so­tien jäl­kei­sestä Ame­ri­kas­ta, jos­sa ka­pi­nal­li­nen tytär suis­taa mal­li­per­heen kaaok­seen. Isä (Ewan McG­re­gor) ja äi­ti (Jen­ni­fer Con­nel­ly) eivät voi ymmärtää kuin­ka Viet­na­min so­dan vas­tus­tus, ro­tu­mel­la­kat ja se­littämätön vi­ha ovat muut­ta­neet heidän pik­ku­tyttöään (Da­ko­ta Fan­ning).

Vir­heettömäs­ti ajan­ku­vaa pyö­rit­te­levä pe­rio­did­raa­ma lois­taa suu­res­sa ku­vas­sa, mut­ta än­kyttää hen­kilö­ta­sol­la. Phi­lip Rot­hin sa­man­ni­mi­seen ro­maa­niin pe­rus­tu­va elo­ku­va on kieh­to­va ta­ri­na, jos­sa tun­tuu ole­van yh­tymä­koh­tia ajan po­liit­ti­siin jännä­rei­hin, mut­ta Viet­na­min ja Wa­ter­ga­ten si­jaan ky­se voi­si myös ol­la ny­kypäivän ää­ri­lii­keh­dinnästä. Aja­ton pe­rio­di­ker­to­mus ää­ri­hei­lun­nas­ta ja pyr­ki­myk­sestä ke­syttää kaaos voi­si ol­la dy­na­miit­tia, mut­ta tässä ko­ko­nai­suus jää kylmä­kis­koi­sek­si ja on­tok­si. Pin­ta on sil­ti kau­nis.