Alan Bennettin näytelmän naisopettaja määrittelee historian: ”Historia on naiset, jotka seuraavat miesten perässä ämpäriä kantaen.”
Englanninkielisessä maailmassa Bennett ja näytelmä History Boys tunnetaan.
Alan Bennettin näytelmän naisopettaja määrittelee historian: ”Historia on naiset, jotka seuraavat miesten perässä ämpäriä kantaen.”
Englanninkielisessä maailmassa Bennett ja näytelmä History Boys tunnetaan. Filmiversion pohjoismaisen dvd-julkaisun kannessa lukee kuitenkin Wild Generation. Ja iskeehän se nimenä enemmän kuin miljoona volttia?
Briteillä on perinteitä ongelmanuorten kuvaajina, mutta Wild Generation ei ole mikään Quadrophenia tai Scum, pikemminkin kirjaviisas Kuolleiden runoilijoiden seura. Wild (villi) voitaisiin hyvin korvata sanalla Mild (mieto), sillä Bennettin opiskelijanuoret ovat sanavalmiita, hyvätapaisia, hillittyjä ja suvaitsevia. Kaikilla on into päästä omasta keskinkertaisesta Cutlerin opinahjostaan arvostettuun Oxfordiin.
Arvosanametsästys alkaa, kun kunnianhimoinen rehtori (riemastuttavan änkyrä Clive Merrison) palkkaa uuden luudan lakaisemaan opettajakunnassa. Historiatiedon tai muun sivistyksen tavoittelu sinänsä ei enää riitä, vaan 80-luvun koulumaailmassa puhaltavat tulosvastuun kylmät tuulet.
Cutlerin sisäoppilaitoksen kasvatit lilluvat etuoikeutettujen ankkalammikossa. Bennettin teinit eivät kilpaile verissä päin, vaan huvittuneissa tunnelmissa. Ketään ei sorsita väärän perhetaustan, ihonvärin tai sukupuolisen suuntauksen vuoksi. Poikakoulun homoseksuaalinen väreily otetaan itsestäänselvyytenä niin oppilas- kuin opettajakunnassa. Ainakin siihen saakka, kunnes koulun maine on vaarassa, jolloin syntipukkia tarvitaan.
Ulkopuolisen uuden opettajan silmin katsoja voi hämmästellä oppilaiden verbaalisia kykyjä, ulkoa omaksuttuja ja sisäistettyjä runoja, omintakeisia ranskantunteja tai improvisoitua esitystä David Leanin elokuvasta Lyhyt onni (joka toki sekin perustuu näytelmään).
Yläluokkainen koulumaailma tuntuu epätodelliselta onnelalta. Vasta lopussa realismi tunkee kuvaan Elämä on –väläyksenä. Silloin paljastuu, mitä opiskelijoista tuli, miten he tekivät historiaa.
Jotkut Bennettin tai ohjaaja Hytnerin ratkaisut ovat köykäisiä tai pakonomaisia, kuten pyöräonnettomuus tai flirttailu opettajan kanssa. Filmi välittää silti näytelmää näkemättömälle lahjaksi kohtauksen, jossa koulun innoittava kaunosielu (Richard Griffiths) selvittää opiskelijalle Thomas Hardyn runon kuolleesta sotilaspojasta.
Taiteen kosketus on harvinaista herkkua ja Bennett on pukenut kokemuksen sanoiksi. Kun Hardyn satavuotisten säkeiden merkitys avautuu nykylukijalle (tai minkä tahansa taideteoksen minä aikana tahansa), se on kuin ”käsi ojentuisi ja tarttuisi sinun käteesi”.
History Boys –näytelmän mottona on ”Pass it on!” (Vie sitä eteenpäin!). Tässä tehtävässä elokuvaversio puutteistaan huolimatta onnistuu. (HB)