14-vuo­tias Ola Kac­za­nows­ka hoi­taa per­heen äi­din roo­lia. Roo­li­jaon haas­teis­ta suu­rin on au­tis­ti­sen iso­vel­jen perään kat­so­mi­nen. Äi­ti on ka­don­nut. Asias­ta ei pa­hem­min pu­hu­ta, äi­din ja isän suh­teen ja suh­tees­ta se­li­tellä. Isä polt­te­lee tu­pak­kaa olk­ka­ris­sa — sil­loin kun nyt su­vait­see ko­to­na ol­la. Isän näkö­kul­mas­ta päivä avau­tuu kau­neim­min pik­kupöhnässä. Me­neehän se näin­kin.

Kaap­pien ovet rep­sot­ta­vat. Sa­ma t-pai­ta pu­kee päivästä toi­seen. Per­he-elämän stan­dar­de­ja aja­tel­len Olan ar­ki vai­kut­taa va­ja­vai­sel­ta ja an­keal­ta. Ola ei va­li­ta. Tytön sil­missä lois­taa haa­ve uu­del­leen­ra­ken­tu­vas­ta suur­per­heestä — pie­nestä ma­kuu­huo­nees­ta huo­li­mat­ta. Näin lap­si toi­mii. Ai­kuis­ten maail­man on­gel­mat ovat vielä kau­kai­sia. Mut­ta ku­ten huo­ma­taan, vii­mei­nen siir­to lap­suu­des­ta per­heen pääk­si saat­taa ta­pah­tua va­hin­gos­sa.

Kan­ta­vak­si si­vu­juo­nek­si on nos­tet­tu vel­jen kon­fir­maa­tio­se­re­mo­niaan val­mis­tau­tu­mi­nen. Ri­pil­lepää­syn ta­keek­si pap­pi vaa­tii li­ta­noi­ta ul­koa päntättäväk­si. Ola prep­paa vel­jensä ki­sa­kun­toon.

Pal­kit­tu Com­mu­nion koos­tuu näy­telmäe­lo­ku­val­li­sis­ta ele­men­teistä. Oh­jaa­ja An­na Za­mec­ka asus­te­li Kac­za­nows­kien per­heen luo­na jo pitkäl­ti en­nen ku­vaus­ten al­kua. Do­ku­men­tin­te­kijästä tu­li osa per­hettä.

Au­tis­ti­sen po­jan seu­raa­mi­nen muut­tuu herkäs­ti bor­der­li­ne-viih­teek­si. Au­tis­ti­nen lap­si säih­kyy kan­kaal­le ka­ris­maa. Ke­hi­tyshäi­riöis­ten käyttä­mi­nen elo­ku­van vä­li­neenä on ta­paus­koh­tai­ses­ti kiin­toi­saa. Tässä ti­lan­tees­sa, au­tis­min ol­les­sa si­vu­roo­lis­sa, nau­res­ke­lun voi nähdä ka­las­te­lu­na.

Com­mu­nion on tek­ni­ses­ti ta­sa­pai­noi­nen, itäeu­rop­pa­lais­ta rea­lis­mia puh­taim­mil­laan. Kä­si­kir­joi­tuk­set­to­muus te­kee siitä vain yh­den per­het­ra­de­gian mui­den jou­kos­sa. (VA)