Ri­kas ra­di­kaa­li saat­taa ol­la oi­va yh­dis­telmä, jos ky­sei­nen per­soo­na ei ha­vit­te­le har­vain­val­taa, vaan ha­luaa edistää de­mok­ra­tiaa. Hol­lywoo­din his­to­rian kuu­lui­sin ja ai­ka­naan kal­lis­palk­kai­sin kä­si­kir­joit­ta­ja Dal­ton Trum­bo (Lo­ma Roo­mas­sa, Spar­ta­cus, Pa­pil­lon, Exo­dus) on hyvä esi­merk­ki tästä.

Mies liit­tyi tam­pe­re­lais­taus­tai­sen Gus Hal­lin joh­ta­maan Yh­dys­val­tain kom­mu­nis­ti­seen puo­luee­seen toi­sen maail­man­so­dan ai­ka­na. Kun kylmä so­ta al­koi vuo­si­kym­me­nen lo­pul­la, kiih­koisän­maal­li­set voi­mat al­koi­vat ah­dis­te­lun­sa ja mo­ni elo­ku­va-a­lan am­mat­ti­lai­nen muut­ti maas­ta, sor­tui muu­ten tai jou­tui te­kemään työtään Hol­lywoo­dis­sa sa­la­ni­mellä.

Kaik­ki elo­ku­vaa har­ras­ta­vat var­mas­ti naut­ti­vat kat­se­lu­ko­ke­muk­ses­taan jos ei tai­teel­li­sen laa­dun niin mie­len­kiin­tois­ten viit­tei­densä an­sios­ta. Myös näyt­te­lijä­suo­ri­tuk­set nou­se­vat nor­mi-Hol­lywoo­din ylä­puo­lel­le ai­na­kin 2010-lu­vun ta­sol­la. Brea­king Bad –­sar­jas­ta tun­net­tu Bryan Crans­ton on kuin il­met­ty esi­ku­van­sa.

Se mi­ten hy­vin mie­len­kiin­toi­nen ja yk­si­tyi­selämässään ek­sent­ri­sen Trum­bon per­soo­na vä­lit­tyi elo­ku­viin, jää toi­sar­voi­sek­si.

E­lo­ku­van ko­ho­koh­ta on koh­taus, jo­ka ku­vaa rat­kai­se­van het­ken. Kvee­ka­ri­taus­tai­nen, vamp­pi­roo­leis­ta si­vuo­sien kaut­ta pa­ha­mai­nei­sek­si juo­ru­ko­lum­nis­tik­si va­jon­nut Hed­da Hop­per (He­len Mir­ren) sa­noo Sam Gol­dwy­nil­le suo­rat sa­nat: Jos Trum­bo jat­kaa, hän kir­joit­taa jat­ku­val­la syötöllä fil­mi­mo­gu­leis­ta heidän al­ku­peräi­sillä juu­ta­lai­sil­la ni­millään. Gol­dwy­nin syn­tymä­ni­mi oli Sh­muel Gelb­fisz. Gelb tar­koit­taa kel­tais­ta ja geld ra­haa, mut­ta miel­leyh­tymä oli selvä. Nou­se­va an­ti­se­mi­tis­mi rat­kai­si ki­san J. Ed­gar Hoo­ve­rin (jo­ka syöt­ti tie­to­jaan Hop­pe­ril­le), se­naat­to­ri Mc­Cart­hyn ja John Way­nen eduk­si.

Toi­nen her­kul­li­nen koh­taus ker­too siitä, kuin­ka Trum­bo no­laa Way­nen sa­no­mal­la täl­le mus­ta­lis­ta­lais­ten sentään pal­vel­leen so­das­sa Du­ken räis­kiessä har­joi­tus­pa­nok­sia ka­me­ran edessä. Lop­pu­jen lo­puk­si kiih­koi­li­jat eivät saa­neet alis­tet­tua mui­ta kuin yk­silöitä. Lait eivät muut­tu­neet, ja 1960-lu­vun ih­mi­soi­keus­lii­keh­dintä ot­ti ai­na­kin erä­voi­ton.

Tär­keämpää ehkä on se, että elo­ku­van ajoi­tus on lois­ta­va juu­ri nyt, kun me­dian­mur­ros, so­me-p­ro­ra­gan­da ja yh­teis­kun­tien va­lu­mi­nen kiih­kei­siin hei­mo­kult­tei­hin on pe­rin ajan­koh­tais­ta. Trum­bo edus­taa mus­taa ni­mi­huu­mo­ria muis­tut­taen kum­mas­ti erästä orans­si-i­hois­ta pre­si­dent­ti­kan­di­daat­tia.

Jos Yh­dys­val­tain pre­si­den­tin­vaa­lit, brit­tien Bre­xit, pe­rus­suo­ma­lais­ten seu­raa­va vaa­li­tee­ma, Venäjän tu­le­vai­suus tai Tur­kin ti­lan­ne as­kar­rut­ta­vat, Trum­bo on pe­rus­tel­tua kat­sot­ta­vaa. Se ei ehkä ole neljän täh­den elo­ku­va, mut­ta se ai­heut­taa neljän täh­den ver­ran aja­tel­ta­vaa.