Ras­kaas­ti flo­pan­nut Jo­ke­rin jat­ko-o­sa on vel­lo­va mu­si­kaa­li, jos­sa ta­ri­naa ei tun­nu ole­van ni­mek­sikään. Ko­meas­ti tyy­li­tel­ty ja vir­heettömäs­ti la­vas­tet­tu epi­so­di ei ole puh­taas­ti au­dio­vi­suaa­li­se­na ty­ki­tyk­senä puo­lek­si­kaan niin huo­no kuin mai­neen­sa, mut­ta elo­ku­vak­si tämä ei edes yritä nous­ta. Häi­lyvä, ko­keel­li­nen ja lau­luo­sioil­taan ko­vin rii­ta­soin­tui­nen näy­te on räi­keäs­ti yli­pitkä ja lu­vat­to­man mitään­sa­no­ma­ton.

Jo­ke­rin ja Har­le­kii­nin riius­te­lu­na al­ka­va ta­ri­na pää­tyy is­kuk­si kyl­keen kun elämää suu­rem­man kon­nan syn­ty­ta­ri­na taas kir­joi­te­taan hie­man uu­sik­si. Ta­ri­na kaik­ki­ne tans­sah­te­le­vi­ne rön­syi­neen ja pep­pu edellä puu­hun kii­peä­vi­ne juo­nen­ku­vioi­neen on lo­pul­ta kel­vol­li­nen, mut­ta elo­ku­va ei tun­nu saa­van mistään tästä otet­ta. Tässä ko­ko­nai­suus ei tun­nu tietävän ol­lak­ko mu­siik­ki­vi­deo vai ää­rim­mil­leen ve­ny­tet­ty ru­no. Ker­ron­nan epä­ta­va­no­mai­suus ja viit­tel­li­nen luon­nos­te­le­vuus on pe­riaat­tees­sa myös kieh­to­vaa, mut­ta nuot­tia pi­detään yllä ki­vu­liaan pitkään.