Ste­ven Spiel­ber­gin tuot­ta­ma, ame­rik­ka­lai­sel­la Sci-Fi –­ka­na­val­la esi­tet­ty kym­me­no­sai­nen mi­ni­sar­ja ava­ruu­so­lioi­den ja ih­mis­ten vä­li­sestä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta. Sar­ja seu­raa kol­mea per­hettä neljän su­ku­pol­ven ajan läh­tien 1940-lu­vun Ro­swel­listä ja pää­tyen ai­na ny­kypäivään as­ti. Ta­ri­na on riittävän mo­ni­puo­li­nen pitämään mie­len­kiin­non vai­vat­ta yllä, sillä hah­mo­ja on run­saas­ti, ja heillä kai­kil­la on kai­kil­la oma suh­tau­tu­mi­sen­sa ekst­ra­ter­rest­riaa­li­siin il­miöi­hin. Myös pitkäl­ti tun­te­ma­ton, mut­ta osaa­va näyt­te­lijä­kaar­ti on oleel­li­nen osa hah­mo­jen toi­mi­vuut­ta. Sar­ja yltää kirk­kaas­ti Sci-Fi-ka­na­van kes­kimääräis­ten, yh­den aja­tuk­sen tuo­tos­ten ylä­puo­lel­le, ol­len jo oi­keas­taan sci­fi-vi­vah­tei­nen, täy­si­ve­ri­nen draa­ma. Ku­ten E.T:n oh­jaa­jal­ta voi­si odot­taa, sar­ja on tois­tu­vas­ta jän­ni­ty­se­le­men­tistä ja jois­ta­kin ka­ruis­ta­kin ta­pah­tu­mis­ta huo­li­mat­ta var­sin läm­min­hen­ki­nen ja kat­san­nol­taan po­si­tii­vi­nen ta­paus. Pu­vus­tus ja la­vas­tus on teh­ty mal­lik­kaas­ti, eikä useim­pia te­hos­tei­ta­kaan tar­vit­se kar­sas­taa, vaik­kei elo­ku­va­ta­sol­le ole ai­van ras­kit­tu nous­ta. Jak­sot on tal­tioi­tu pa­reit­tain vii­del­le le­vyl­le, minkä lisäk­si pah­vi­ko­te­los­ta löy­tyy kuu­des ekst­ra­le­vy.

Ku­van hei­koin koh­ta on sen lievä peh­meys, mut­ta käytännössä jäl­ki on kui­ten­kin miel­lyttävän tark­kaa ja yk­si­tyis­koh­tais­ta. Ko­hi­naa esiin­tyy ta­sai­ses­ti, mut­ta reu­navä­rinä ja – ku­ten odot­taa so­pii – ros­ka ovat pan­nas­sa. Vä­ri­tois­tol­taan jäl­ki on myös huo­li­tel­lun sä­vykästä. DD5.1-ää­ni­rai­ta on moit­teet­to­man sel­keä, ilah­dut­ta­van vi­vah­tei­kas ja ajoit­tain myös ver­rat­tain ti­la­va ja te­ho­kas. Ekst­ra­le­vyllä hyvä, asial­li­nen 43-mi­nuut­ti­nen do­ku­ment­ti, jo­ka kä­sit­te­lee jo­kais­ta sar­jan te­ke­mi­sen osa-a­luet­ta run­sai­den haas­tat­te­lu-pät­kien säestämänä. (IJ)