Tu­le­vai­suu­den gee­nisää­del­lyssä maail­mas­sa ta­vik­sen on mah­do­ton­ta päästä ast­ro­nau­tik­si il­man pientä vi­lun­kia. Ava­ruu­des­ta ai­na unel­moi­nut ja sin­ne pää­se­mi­sen eteen ko­vas­ti töitä teh­nyt na­tu­ra­lis­ti (Et­han Haw­ke) ryh­tyy ää­rimmäi­seen naa­mio­leik­kiin to­teut­taak­seen unel­man­sa vas­toin mie­li­val­tai­sia to­dennäköi­syyk­siä. Lan­gen­nut su­per­mies (Ju­de Law) tar­joaa mie­hel­le us­kot­ta­van var­jon.

Her­kul­li­sen haa­voit­tu­vai­nen aja­tus­leik­ki ot­taa epätäy­del­li­sek­si luo­ki­tel­lun san­ka­rin ja täy­del­li­sek­si ole­te­tun, mut­ta jo rähmäl­leen heittäy­ty­neen va­lioyk­silön kes­kiöönsä. Ta­ri­na luon­non­va­lin­nas­ta, gee­nien ry­my­tap­pios­ta elämän epä­to­dennäköis­ten sat­tu­mien edessä ja ih­mi­sistä DNA:n­sa ympä­rillä tar­joaa ko­sol­ti poh­dit­ta­vaa ai­hees­taan. Tyy­li­puh­taan es­see­muo­toi­nen tut­kiel­ma toi­mii viih­dyttävänä tie­tei­se­lo­ku­va­na ja ek­sis­ten­tia­lis­ti­se­na aja­tus­leik­kinä, jos­sa la­mar­cia­lai­nen vim­ma saa kuin saa­kin nis­ka­len­kin da­rwi­nis­ta ja ki­rah­vin kau­lan ku­rot­ta­maan koh­ti täh­tiä. Yh­den su­ku­pol­ven sisällä to­ki.

Näin ko­ro­nan (toi­vot­ta­vas­ti) jäl­ki­mai­nin­geis­sa elo­ku­van kah­tia­ja­kau­tu­nut yh­teis­kun­ta ot­taa kai­ku­ja ro­ko­tet­tu­jen ja ro­kot­ta­mat­to­mien eri­lai­ses­ta koh­te­lus­ta. Elo­ku­vas­sa ava­ruu­teen ha­lu­taan lä­hettää mah­dol­li­sim­man ter­veitä va­lioyk­silöitä, mut­ta ny­kypäivänä pää­sy yö­ker­hoon tai kei­kal­le voi ol­la kiin­ni ro­ko­tus-s­ta­tuk­ses­ta — ja vieläpä oi­kean ro­kot­teen saa­mi­ses­ta ku­ten Bru­ce Sp­rings­tee­nin NYC:n keik­ka osoit­ti. Ko­vin pak­su­ja yhtäläi­syys­merk­kejä näi­den kah­den vä­lil­le ei to­ki kan­na­ta vetää, mut­ta ta­ri­nas­sa on pait­si jo­ta­kin hy­vin fun­da­men­taa­lia myös aja­ton­ta.

E­lo­ku­van ni­mi on se­kin ta­ri­nal­leen pas­se­li: Gua­nii­ni, Ty­mii­ni, Ty­mii­ni, Ade­nii­ni, Sy­to­sii­ni ja Ade­nii­ni ovat kaik­ki DNA:n emäk­siä ja elämän ra­ken­nus­pa­li­koi­ta.