Tämä on outo kokemus.
Tämä on outo kokemus. Ei siksi, että ohjaajansa tapaan se saa suomalaiset miehet puhumaan ja näyttämään tunteensa. Umpimielisyys on nimittäin jo aikamoinen paradoksi, kun miehet tuntuvat olevan aika paljon jo äänessä kaikkialla muualla paitsi siellä missä pitäisi eli kotona parisuhteen alusta asti kumppanin ja myöhemmin lasten kanssa kotona. Kun asiat ovat jo kääntyneet päin helvettiä, puheella on enää terapeuttinen merkityksensä.
Outo kokemus tämä on siksi, että olen seurannut, tosin hieman etäältä, aika monen elokuvassa piipahtavan miehen elämää. Lähtökohta oli umpimielisen ja muualta tulleille pahamaineisen vihamielinen Oulu joskus 1970-luvulla. Tutustuin noin 12-vuotiaana ensimmäisen kerran näiden perheiden elinpiiriin. Oma taustani oli työläiskodista, jossa alkoholin käyttö lasten nähden oli tabu. Tupsahdin taiteilijoiden, arkkitehtien ja keskustan porvareiden elinpiiriin, jossa lapset tuntuivat olevan tyystin heitteillä, kun vanhemmat istuivat Jumprussa tai Sarkassa. Pojat olivat älykkäitä, taiteellisia ja musiikillisesti lahjakkaita. Tytöt ahdistuneita. Koulu ei tuntunut kiinnostavan ketään, ei edes ketkuillen tyyliin "mahdollisimman hyvä tulos mahdollisimman vähällä vaivalla" kuten oma strategiani oli.
Sitten yksi isä ampui itsensä kodin ullakolla. Toinen perhe hajosi. Kolmas perhe ei edes syntynyt, mutta poika sai hienon kasvattiäidin tädistään.
Kaikki tämä repaleisuus on lähtökohtana nelikymppisen Kalle Rissasen kriisiin, kun hän tuntuu kulkevan vääjäämättä samaa polkua kuin oma isänsä. Kalle oli aikoinaan iloinen veijari, eikä keski-ikä ole sitä aivan häivyttänut, vaikka rakkautta ei saanut vaimolta. Ainut poika on käytännössä hänen huollettavanaan. Alkoholin hän kuitenkin jättää ja alkaa samalla selvittää, mitä oikein tapahtui. Terapeutti Tommy Hellsten antaa tukeaan, ja odysseia oman elämän lähteille alkaa.
Katsoja seuraa matkaa haltioituneena, sillä nyt puhutaan asiaa, eikä kuitenkaan vaivuta murheiden alhoon. Vaikuttava dokumentti.
Kallen serkun, Juho Ojanperän nimi on vääntynyt Juhaksi sekä elokuvan tekstityksessä että lopputeksteissä. Se lienee elokuvan ainoa virhe. Jopa Koiso-Kanttilan tapa kuvata itse omat elokuvansa tuntuu onnistuneelta, koska se tuo mukanaelämisen hyvin konkreettiseksi.
Elokuva on osa ohjaajan trilogiaa ja se on koottu kolmen levyn pakettiin aiempien osien Isältä pojalle (2004) ja Talvinen matka (2007) kanssa.
Keskitason kuva ja ääni. Ekstroissa ohjaajan 11 min. lyhytelokuva Meaning of life (2008). (PS)