Kolmannentoista eli viimeisen Hercule Poirot –televisiosarjan kaksi osaa ovat jääneet mieleen yksityisetsivään aikoinaan alkuperäisissä romaaneissa tutustunuille.
Kolmannentoista eli viimeisen Hercule Poirot –televisiosarjan kaksi osaa ovat jääneet mieleen yksityisetsivään aikoinaan alkuperäisissä romaaneissa tutustunuille.
Herkuleen urotyöt (The Labours of Hercules, 1947) ilmestyi komeasti suomeksi kovissa kansissa ennen kuin päätyi vaatimattomampaan Sapo-kuosiin, joilla oli 1970-luvun alussa kiusallinen taipumus muuttua irtolehtipainokseksi. Kirjastosidoksissa ei toki tätä ongelmaa ollut.
Herkuleen urotyöt oli alunperin yhdistelmä erilaisia arvoituksia, jotka mestarietsivä ratkaisi. Tv-sarja ottaa melkoisesti vapauksia ja on enää yksi tarina, jossa ratkotaan taidevarkauksia sveitsiläisessä lomahotellissa. Jakso on suorastaan tylsä.
Neljä tähteä meneekin vain levyn toisella jaksolle. Esirippu (Curtain: Poirot’s Last Case, 1975) käännettiin edellisen tapaan koviin kansiin heti ilmestymisensä jälkee, mutta Sapo-versiota ei koskaan nähty samaan tapaan kuin kävi romaanille Neiti Marplen viimeinen juttu (Sleeping Murder, 1976, suomennos koviin kansiin 1977). Christie kirjoitti molemmat hyvissä ajoin varastoon, jo 1940-luvun alussa hyvällä luomiskaudellaan.
Esirippu on laadukas tv-sovitus kirjailijan psykologisesta jännityksestä. Tarinaa en henno spoilata lainkaan. Riittää, että kerron Poirot’n ja lopulta kapteeni Hastingsin päätyvän alkuun; itämaisittain tulkittuna kuin kuoleva ihminen palaisi syntymättömäksi lapseksi. Jakso tapahtuu maalaishotellissa, joka oli näyttämönä ensimmäisessä Poirot-romaanissa Stylesin tapaus (The Mysterious Affair at Styles 1920, suomeksi Sapo-sarjassa 1970). Poirot kohtaa oman moraalinsa rajat.
Laadukas kuva tv-tuotannoksi. Rutiininomainen ja selkeä ääniraita. Väärä vuosikerta takakannessa. (PS)